torstai 21. tammikuuta 2010

Miia the Friendtrepreneur

Eerolle alkuun aplodit #friendtrepreneur-ideasta, hieno homma!

Vuoden 2010 ennustetaan olevan sosiaalisen median vuosi yrityksille. Tämä yhteisblogi ja koko friendtrepreneur-ajattelu on hieno lähtölaukaus sille. Sosiaalisten palveluiden käyttöönotto näyttää olevan Suomessa nyt hyvässä myötätuulessa, erityisen ilahtunut olen suomenkielisten viestien määrän lisääntymisessä mikrobloggauspalvelu Twitterissä. Eero julistikin Suomi-Twitterin syntyneeksi tällä viikolla (19.1.2010). Twitter on kyllä aivan loistava palvelu, sen kautta olen tutustunut muutamiin tämänkin blogin kirjoittajiin ja muihin asiantuntijoihin Suomessa ja ulkomailla.

Minä olen Miia Äkkinen ja tällä hetkellä teen päätoimisesti opiskellen väitöskirjaa Aalto-yliopiston Kauppakorkeakouluun (=Helsingin kauppakorkeakoulu), tietojärjestelmätieteen laitokselle. Väikkärini aiheena on miten yritykset voivat hyödyntää sosiaalista mediaa. Oma toiminimi Meritext on jo perustettuna, tarkoituksenani on jalostaa tätä tietämystä myös yritysmaailman käyttöön ja taustalla on pitkään muhinut myös suomalaisille äideille suunnatun yhteisöpalvelun kehittäminen.

Ennen jatko-opintoja työtehtäviini kuului myyntiä ja markkinointia taloushallinnon tietojärjestelmien parissa pk-seudulla. Tällä hetkellä olen päätoiminen opiskelija ja sivutoiminen yrittäjä, toivon että jo vuoden päästä tilanne olisi päinvastainen. Ja jos siinä vaiheessa on verkostoitumisen myötä hyvät yhteistyökumppanit olemassa, niin mikäs ystäväyrittäjänä ollessa!

Ollaan yhteyksissä!

Miia,
sieltä Suomen aurinkoisimmasta kaupungista

http://twitter.com/miiaakkinen
Research diary of Miia Äkkinen
Yritykseni Meritext
Vapaa-ajan projekti Ritakuja 3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti